keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Muovitonta maalausta

Vihaan lateksia! Siis pelkkä ajatuskin siitä että tuhoaisin uuden ja hienon puun imelän hajuisella muovimössöllä, saa minut ällötyksen valtaan. Se tuntuu inhottavalta kuivuessaan lähmäiseksi käsiin ja ajatus joka paikkaan sivellyistä muoviyhdisteistä ei ihan viehätä. Eiköhän muovia ole jokapäiväisissä elämissämme ihan riittävästi. Lisäksi sen levitys on mielestäni hankalaa. Se kuivuu ihan kesken kaiken ja haisee mielestäni kovin epäilyttävältä. Välineet voi heittää suoraan romukoppaan, niitä ei saa kunnolla puhtaaksi. Muovimaalipinta ei myöskään vanhene arvokkaasti, vaan repeilee suikaleina. En halua maalata tehdäkseni sen uudestaan taas vähän ajan päästä, vaan haluan että pinta on yhtä hieno ja upea, korkeintaan arvokkaasti ikääntynyt vielä ikuisuuksien päästä. Kunnon maali tulee näennäisestä kalleudestaankin huolimatta mielestäni halvaksi kun pintaa ei tarvitse uusia niin tiuhaan. Toisaalta haluan että talon joskus tuhouduttua jää jäljelle mahdollisimman vähän ongelmallista jätettä, jos mahdollista. Sama pätee niin väliseiniin kuin paistinpannuihinkin.

Niinpä siis olen hurahtanut luomumaaleihin. Ehdoton suosikkini on Allbäckin pellavaöljymaali. Ihmettelen miksi sellaista ei myydä jokaisessa rautakaupassa kautta maan. Melkolailla jokaisen maalifirman pellavaöljymaalitkin on tuhottu vähintään liuottimilla, ellei myös muoviyhdisteillä. Mutta tämä pellavaöljymaalipa kuivuukin yhtä nopeasti vaikka se ei sisällä muuta kuin pellavaöljymaalia. Sitä ei tarvitse ohentaa eikä läträtä pohjakerrosta varten. Senkun sutii vaan menemään. Tämä oli ehdoton valtti myös kun olin raskaana, sekä imetysaikana. Ei liuottimia eikä hengitysmaskia joka aina huonontaa kuitenkin hapensaantia. Maali kuivuu päivässä, viimeistään kahdessa. Eli se on myös yhtä nopea kuin liuottimelliset kolleegansakin. Tietty pellavaöljymaalin sutimiseen tarvitaan erinomainen sivellin. Pyöreä ja tarpeeksi tanakka. Maali pitää sutia tosi tiukkaan, siis ohueen, mikä vaatii hieman voimaa mutta lopputulos palkitsee. Pari, kolme kerrosta tarvitaan valmiiseen pintaan ja lopputuloksessa näkyy kauniisti siveltimen jäljet. Sillä saa halutessaan vanhan ja patinoituneen näköistä tai uuden ja tasaisen näköistä. Pensselien pesut voi myös tämän maalin kohdalla unohtaa, mutta samaa sutia voi kyllä käyttää pitkään. Jos on tarkoitus maalata lähiaikoina lisää, voi sudin upottaa vaan pellavaöljykippoon ja jatkaa siitä ilman mitään läträilyjä. Ainoana miinuspuolena on rättien ja papereiden itsesyttymisuhka, mikä on otettava huomioon. Samoin hiontapöly voi syttyä, sekin on hyvä muistaa. Jos oksia löytyy, ne pitää oksalakata sellakalla, mikä on spriiliukoista mutta haihtuu nopeaan kun pinnatkin on yleensä niin pieniä. Kuultavaakin sillä saa, mutta jos haluaa kuultonsa ilman siveltimenvetoja, voi pinnan vedellä pellavaöljyvahalla.










Ainoa mihin käytän kunnon myrkkymaalia, on lattialankkujen värjäys. Meillä on monta vahattua lattiaa jotka on pahasti patinoituneet meidän kiljusten herrasväen vaikutuksesta. Koiran kynnet ja lasten töminät on liikaa vahatulle männylle, siispä seuraavaksi kokeillaan maan vanhinta vielä tuotannossa olevaa öljymaalia, Permoa. Siinä ikävä kyllä on nykyään muoviakin, rautakauppiaan mukaan, mutta ei voi mitään kun parempaakaan vaihtoehtoa en ole löytänyt ja lattia on nyt vaan pakko maalata. Edellisen kodin lattia oli Permoa eikä tahraongelmaa ollut. Tämä maali on kuitenkin niin jytyä että kunnon liuotinnaamari on oltava, muuten pakenee taju ja en ihmettelisi vaikka ÄO:kin alenisi aimoharppauksin.
Ainakin Permon huoltomaalaus on mahdollista, toisin kuin värivahan. Se vaatisi vähintään koko lattian kunnon hionnan välissä koska läpikuultavuuden vuoksi sitä on mahdotonta kovin paljoa paikkamaalata siististi. Lisäksi en tykkää siitä kun lentelevistä mustikoista jääneet tahrat imeytyy vahaan ennenkuin ehdin kirosanaa lausua. Sitten kun lähestyn tahraa puhdistussienen kanssa, väri pakenee kuin taikaiskusta. Vahan siis, mutta mustikkatahra on ja pysyy kunnes olen huomaamattani hinkannut puusta siivun pois. Lopputulos: tahra on muuttunut puhtaaksi puuksi ja paistaa tummaksi vahatusta lattiasta kuin kuu yötaivaalla. Mustikkatippa olisi ollut huomaamattomampi. Lisäksi meillä näkyy missä on kuljettu. Sohvapöydän paikan näkee kyllä vaikka pöytää huoneessa ei enää olisikaan. Lattia on neljä vuotta vanha.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti