sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Lastenhuone!

Olen pitänyt pientä bloggaustaukoa, koska olen maalannut ihan vimmatusti! Eihän se ole mopo eikä mikään jos ei se vähän keuli! Aloin siis maalata lastenhuonetta ja siinähän vierähti tovi, kun iski paha maalausvimma... Koko huone piti siis maalata kun huoneeseen vaihdettiin parvekkeen ovi ja ikkuna, sekä siirrettiin valokatkaisijaa ja olipa niissä seinissä muutenkin vähän elämisen jälkiä. Ne on tehty sen verran epätasaisiksi että tasaisen näköistä on vaikeaa saada, joten päätin kääntää epätasaisuuden vahvuudeksi ja tehdä niistä vielä epätasaisemmat. "Ripustelen" oksille vielä tauluja ja vähän muita koristeita roikkumaan. Ja ehkä sitten keväällä maalaan lehtiäkin jos huvittaa.
Ovi oli todellinen löytö! Kaksilehtinen kokolasiovi, käyttämätön, 200€. Ei olisi paremmin voinut käydä. Siitä tulee ihanasti valoa sisään! Sen kaveriksi laitettiin vain tuuletusluukku kun ajattelin että ikkunaa huoneessa on jo riittämiin.


Ensin isommat hommat. Rakenteista ei onneksi hyppinyt mitään karmaisevaa esiin. Eristeiden puute oli ällistyttävä. Ei ihme että huone oli niin viileä.

tapettikin kesti maalaamisen oikein hyvin


Kissamme Mörkö keksi joskus kulkea parvekkeen kautta sisään. Nyt se yritti taas, mutta en päästänyt, koska muuten se vonkuu siellä koko ajan. Se kiipeää sinne palotikkaita pitkin.

 
kukaan ei arvaa missä Birk on piilossa

6 kommenttia:

  1. Hienon löydön teit. Tuollainen innostaa uusiin projekteihin. Huoneesta tulikin oikein taideteos. Kyllä Birkin kelpaa taas leikkiä kuuropiiloa. Meillä 1,5 vuotia Saima leikki taas samaa leikkiä tänään. Se on sitten suosittua.

    Kurkista mun blogiin. Siellä on sinulle uusi haaste!

    VastaaPoista
  2. ja toi viimeinen kuva on tosi kaunis

    VastaaPoista
  3. Kiitti!

    Jos joku nappaa tästä idiksen niin tuohon tarkkuusmaalaukseen kannattaa käyttää varmaan jotakin muuta kuin seinälateksia. Se on ihan mahdotonta kamaa ja syö pensseleitäkin melkoista tahtia.

    VastaaPoista
  4. tuo muistuttaa puuta, jonka Sanni maalasi omaan seinänsä, mistä tuli mieleen, että voisit pistää kaikki tärkeät ihmiset painamaan käden jälkensä vihreällä puun lehdiksi:)

    VastaaPoista