tiistai 23. lokakuuta 2012

Muovitonta saunan maalausta ja luomulauteen metsästystä



Saunan värjäysaineen etsintä oli haastavaa. Lähirautakaupassa ei ole muuta valinnanvaraa kuin jollakin salaisella liikesalaisuudella värjättyä vesiliukoista saunasuojaa. Koostumuksesta en ole yhtään varma. Yritin kysellä, mutten saanut vastausta. Koska on vesiliukoista, en usko että säästyisin muovilta. Niinpä pitkällisten etsintöjen jälkeen päädyin Virolaisen luonnonmukaisia maaleja valmistavan Amellon Saunan Petsiin. Se on spriiliukoista hartsi-pellavaöljypetsiä jonka päälle vedellään vielä viimeistelyksi kerros öljyä. Laskin kulutuksen väärin (unohdin lauteen rakenteet) ja koska Saunan Petsin saatavuus on huonoa, löysin hätäavuksi Liberonin melko vastaavan tuntuisen spriipohjaisen kuultomaalin ihan K-raudasta. Sen levitys oli asteen helpompaa ja sävy melko sama, joskin hiukka tummempi. Molempia voin ilolla suositella muillekin, joskin näidenkin kohdalla kunnon liuotinnaamari pelastaa pahoilta päiväkänneiltä. Ne kun tulee varmasti ekstrana jos kuvittelee avonaisen ikkunan tuulettavan tarpeeksi.




Pihkapuuthan itkevät saunassa. Massiivimännyn pihkaneritys on melkoista. Saunan seinät on syytä petsata ennen ensimmäistä lämmitystä jottei pihka pääse sitä ennen puusta ulos. Petsihän ei sen läpi seinään mene. Jos kyseessä olisi vain paneeli, pihkaamisen saa joko estettyä tai hyvin minimiin sillä että koko ensimmäisen lämmityksen ajan kastelee seiniä ja kattoa jatkuvalla syötöllä. Ei kovin rentouttavaa, mutta toimii. Massiivipuuhun se ei ikävä kyllä auta, mutta tuleepahan savusaunafiilis kun pihka kruunaa tummat seinät. Sitä on meidän saunan seinissä jo niin tuhottomasti että jos jaksaisi kaapia, saisi siitä pihkasalvaa loppuiäksi.



Saunan tiiliseinään tehtiin kunnon kalkkirappaus. Halusin värjätä sen harmaaksi jottei se veisi huomiota vaaleilta lauteilta kun kaikki muu on tummaa. Mutta millä sen värjäisi... Yritin ensin sekoittaa nokimustaa kalkkiin. Hankalaa oli ja tuhottoman pitkän ajan päästä kun totesin sen olevan tasaista, maalasin sillä kerroksen seinään. Maalissani muhi kuitenkin aikapommi. Muutaman viikon päästä seinä oli pilkullinen kuin Peppi Pitkätossun hevonen. Ei kun sitten soittoa maalariserkulle. Marssin sitten ostamaan uudet pigmentit ja koska koko muu seinäkin oli sotkettu spriilitkulla, kippasin pigmenttipurkin täyteen spriitä ja sekoitin aika löysän nokivellin kalkkiin nopeasti koneella vispaten. Sprii haihtuu niin supernopeasti, että siinä hommassa on syytä olla rivakka. Ja välillä jouduin lisäämäänkin ohennetta ettei sama pilkkukatastrofi olisi toistunut. Tällä kertaa seinä onnistui kivasti. Ja sai elävän pinnan kun vetelin hakkurilla ristiin sikinsokin. Pigmenttipilkkuja ei ole enää tullut.



Lauteet tehtiin säästöbudjetilla. Koska talopaketin kylkeen ympätyt metrilauteetkin (mistä sahataan vain sopiva pätkä), olivat käsittämättömän kalliit ulkonäköön nähden, mentiinkin suoraan puukauppaan. Lajiksi valittiin haapa, koska se on kotimainen, johtaa huonosti lämpöä ja on vaalea, jolloin puu pääsee oikeuksiinsa tumman seinän vieressä. Perus puuliikkeestä ei kuitenkaan oikein löytynyt haapaa muuten kuin ohkasina kepeinä laudepuina. Kaikkea eksoottista on ja lämpökäsiteltyä, mutta ei tavallista haapaa leveänä lankkuna. Eikä oikein haluakaan löytynyt paksumman haapalankun hankkimiselle. Niinpä marssimme Fiskarsin laatupuuhun, mistä löytyy kaikkea tuppeensahattuna. Haapa on halpaa kuin mikä. Ei kun muuli täyteen ja läheisen koulun höylälle hinkkaamaan. Lauteiden etureunat jätettiin käsittelemättä. Ne on "luomuviistetyt" niloineen päivineen. Lapsia varten istuin- ja jalkatason väliin laitettiin putoamisesteet. Lauteiden alta löytyy lämminvesivaraaja. Lopputulosta ei öljytty millään, koska sitä ei tarvitse. Öljytyn lauteen sanotaan lämpenevän herkemmin. Käsittelemättömänä puu harmaantuu pikkuhiljaa, mutta antaa harmaantua vaan. Vuosipesun voi hoitaa näin ollen hiekkapaperilla. Ohennusvaraakin löytyy. Viitisen senttiä on lankuilla paksuutta. Ei kun pyllyt riviin! Näille lauteille niitä menee keskimäärin kuusi.

Valaistuksen hoitaa kymmenisen kuitua ja kiukaan päällä oleva isompi kuituvalo. Onneksi ne ovat kirkkaat, sillä tummat seinät hukkaavat paljon valoa. Tunnelma olisi aivan liian valoisa jos seinät olisivat vaaleat. Kiukaan virkaa hoitaa Harvia. Siihen on kyllä ehkä lisättävä yläliitäntä kivikoreineen lämmitysteknisistä syistä.
Pesutilojen puuseinät ja katto on vedelty Allbäckin valkovahalla, jotta roiskeen alle jäävä puu ei ime niin paljoa kosteutta. Väri on valkoisempi kuin kuvissa, koska niissä vallitsee melkoinen sekavalo. (Harmaa laattaa seinän alaosassa ja lattiassa on samaa). Pellavaöljyvahan mukava puoli on ehdottomasti se, että sitä riittää yksi kerros. Ovi on maalattu mantelinvalkoisella pellavaöljymaalilla. Saunan ovi saunan petsillä. Kylppärin lamput on ledejä.







7 kommenttia:

  1. Todella mielenkiintoinen postaus! Meillä on edessä kylppärin ja saunan remontointi parin vuodessa sisällä ja tässä tuli tärkeää tietoa.

    VastaaPoista
  2. Saako Liberonilla useamman käsittelyn jälkeen suht valkoista pintaa. Meillä on sauna vielä vaiheessa, haluaisin siitä valkoisen. Entä lauteet, käykö jokin valkoinen lauteisiin ?
    Näyttää suht valkoiselta jäljeltä saunassasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saunassa on vain tummaa, oikeastaan mustaa Liberonia. Sillä on häivytetty lauteiden rakenteet piiloon. Itse lauteet on vaan niin vaaleaa haapaa. Niitä ei ole käsitelty millään. Pesuhuoneessa on valkovahaa, mutta se ei käy saunaan.

      Pesuhuoneessa on myös haapapenkki vahatun seinän vieressä. Ne ovat lähes saman värisiä mutten viitsinyt laittaa vielä kuvaa siitä kun en ole kerennyt sitä vahaamaan.

      En tiedä onko mitään valkoista mikä kävisi löylyn puolelle. Kannattaa ehkä tiedustella Liberonilta. Amellolla ei ole tietääkseni ja Sitten on vain niitä vesiliukoisia. Muut ei kai paljoa saunatuotteita tee.

      Poista
  3. Todella kaunis ja tyylikäs lopputulos. Lisäksi korkeatasoista ja kestävää laatua.
    Onnea uuteen saunaan!
    Ledit heittävät hauskat kolmiot seinille.

    VastaaPoista
  4. Hei, mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos. Oletko näin vuosien käytön jälkeen edelleen tyytyväinen Amellon Saunan petsiin? Onko sävy nokisen musta vai enemmän ruskeaan taittuva musta?

    VastaaPoista
  5. Good go through. Creating talent. Loved the Tale.     saunajournal.com

    VastaaPoista